lauantai 19. tammikuuta 2013

Onnellisia kesämorsiamia??

Kynsien teko on kiireissä jäänyt pienelle, ei ole kuvia, koska olen tehnyt vain peruslakkauksia. Toivottavasti aikaa liikenee lähiaikoina enempi kynsen tekoon.

Kovasti olen testaillut erilaisia kosmetiikkatuotteita ja olisi ihanaa kirjoitella niistä.
Olen kokeillut talven aikana myös luonnonkosmetiikkaa ja itse asiassa tuotteet ovat yllättäneet erittäin positiivisesti. Etenkin shampoot ovat olleet positiiven yllätys, koska hiuspohjani kutisee erittäin herkästi.
Tällä hetkellä käytössäni ranskalainen Born to Bio sarjan shampoo kuiville hiuksille.
Tuoksu ihana! mangomainen ja vaahtoaakin hyvin. Shampoo löytyy esim. täältä.

Otsikkoon viitaten, luin äsken lehdestä ihonhoitovinkkejä kesän morsiammille. Iho kirkkaaksi ja kuulaaksi!
Ennen kuin kevät aurinko jättää merkkinsä iholle kannattaa mennä kosmetologille ihonpuhdistukseen.
Kosmetologilta lisävinkkejä ihonhoitoon ja kotihoitotuotteisiin.
Mutta voit kurkata muutama pikku vinkin täältä.

Itse kävin aikanaa n 1kk ennen häitä kosmetologilla ja tein kerran viikossa kuorintoja ja naamioita sen jälkeen kotona.

Käykö lukijat usein kosmetologilla?
Itse olen aika laiska käymään, ehkä kerran vuodessa. Hoidan itse ihoani huolellisesti ja käytän myös komedorautaa eli ihomatorautaa aika usein... Yleensä saunan ja kasvokuorinnan jälkeen, silloin mustapäät lähtee parhaiten.
Putsaako muut raudalla ihoaan?
Suosittelen olemaan tuon raudan kanssa varovainen ja muutenkin huolehtia hygieniasta, ettei tule ihotulehduksia ym. ongelmia.


Palaan pian noihin kosmetiikkatuotteisiin!