keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Vaihe vaiheelta Geelikynsien huolto

Kuvasinpa kynsieni tilanteen ennen kuin viilasin vanhat materiaalit pois. Nämä on ollut reilu kaksi viikkoa kynsissäni ja osa kestänyt todella hyvin, osa hieman kärsineempiä. Oikean käteni kynnet ovat osittain aika heikossa kunnossa, koska vasemmalla kädellä teko on vielä haastavaa ja geeli pääsee valumaan joskus kynsinauhalle, jolloin geeli lähtee ajan kanssa nousemaan kynnestä irti. Tässä hyvä esimerkki peukalosta :)



Lisäksi vaikuttaa se, että tulee helposti revittyä reunoja, kun ne repsottaa.

Vasemman käden kynnet on pysynyt nätisti, eivätkä juurikaan repsota. Muistutankin tässä kohti siitä, kuinka tärkeää olisi puhdistaa kynsinauha esim. puutikulla, ettei siihen jää geeliä, se toimii, kunhan vaan viitsii tehdä.


Otin jälleen poralla vanhan pinnan pois, pääasiassa kärjet, koska viilalla saan melko helposti viimeisteltyä muuten eikä rajoja jää, mutta pora nopeuttaa huoltoa.
Omat kynteni alkaa menemään "rullalle" eli geelin alla kynsi alkaa kärjestä ja sivuista kääntymään sisäänpäin. Tämä vaikuttaa jonkin verran siihen että geeli saattaa sivuista irrota ajan kanssa, eikä mielestäni muutenkaan ole kauniit. Nyt olen kokeillut tehdä muotilla kärjen, eli viilasin melko lyhyeksi oman kynnen ja tein muotilla kärjen uudelleen. Muotin käyttö kaipaa vielä harjoittelua, mutta sain kuin sainkin sen paikalleen ja onnistuin tekemään lyhyen pidennyksen:



Lyhensin tällä kertaa enemmän muitakin kynsiä, en välitä kovin pitkistä, vaikka pituutta saa toki olla.

En tälläkään kertaa käyttänyt primeria, omat kynteni pysyy hyvin ilmankin. Mutta aina, kun teen muille, laitan Primerin, sen tarkoitushan on kuivattaa kynnen pinta. Omassa kynnessäni käytän esikäsittelyssä vain Nail Scrubia, käytän sitä myös viilauksien jälkeen aina, se kuivattaa hieman, mutta tärkeintä on, että se puhdistaa kaikki viilauspölyt kynnestä pois.

Ohut aluskerros geeliä kynsille, kaksi kynttä kerrallaan ja uuniin. Itselleni teen yksi käsi kerrallaan, kaverille yhtäaikaa molempia käsiä, vuorotelleen uuniin ja toista kättä tehdään.

Tällä kertaa tein koko kynnen kirkkaalla rakennusgeelillä, joka aineissani on tällä kertaa sama kuin alusgeeli. Jos teen valkoiset kärjet, teen valkoisen kärjen ja rajauksen ensin (paksuhko).
Rakennusgeeli vaiheessa geeliä käytetään paksu kerros ja on erittäin tärkeää tehdä yksi kynsi kerrallaan, jottei geeli valu kynsinauhoille. Kun kynnet kovetettu uunissa ohjeen mukaan (omassa geelissäni kovetusaika 90s.) tehdään buffaus tai muotoon viilaus. Itse joudun vielä viilaamaan, koska geeliä ei ole saatu niin kauniin muotoiseksi kuin haluan. Kun kävin ammattilaisella, hän osasi tehdä muodon jo tässä vaiheessa erittäin kauniiksi ja kaarevaksi. Jos saa muodon siis kauniiksi jo tässä vaiheessa riittää buffaus, eli itse käytän viilauksen jälkeen palkkiviilaa, pehmeä muotoon menevä joka kohta tulisi käydä läpi, ei jää rajoja eikä pieniäkään möykkyjä kynnelle. Joskus geelin pintaan on saattanut jäädä ilmakupla, jonka saa yleensä tässä vaiheessa pois. Muista poistaa kynnessä oleva tahmeus ennen viilausta, esim Finishing aineella!

Kun kaikki kynnet käyty läpi ja pinta kaunis, poistan viilauksen aiheuttaman pölyn harjalla ja käyn kynnet läpi Nail Scrubilla. Kynsien pitää joka vaiheessa olla kuivat eli odota aina niin kauan että aineet ovat kuivuneet.

Tällä kertaa päädyin turkoosiin BeautyQ lakkaan joka on UV kovetteinen kynsilakka.
Ensimmäisen kerroksen jälkeen tein pienellä viuhkamaisella siveltimellä rajan, en saa sitä vielä siistiksi ilman sivellintä. Dotting toolia olen harjoitellut vasta kerran.
Tältä näyttää:



Tarroja suosin edelleen omiin kynsiin, koska leimojen teko vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, kun ne laittaa molempiin käsiin itse. Valkoinen tarra tällä kertaa ja turkoosit lisät peukaloihin ja nimettömiin. Käytän pinsettejä tarrojen asetteluun ja tarrojen liimapinnassa on todella paljon eroja. Osa tarttuu heti napakasti ja osan paikkaa voi muuttaa vielä hetken. Muita käydä tarran joka reuna huolellisesti läpi, jottei mistää jää reuna repsottamaan. Kun buffauksen jälkeen olet tehnyt kuten yllä kerroin, on tarra helppo saada pintaan pysymään.

Tässä lopputulos. Olen itse melko tyytyväinen. Saa nähdä kuinka nopeasti turkoosi alkaa kyllästyttämään....






En ole koskaa tehnyt tutoja ja nytkin yritin kertoa vain mitä itse olen tehnyt. Jos joku asia oli epäselvästi tai haluat tietoa lisää niin laita kommenttia :)

Mitä tykkäätte?

Jälkikäteen luettuna ohje ei olekaan niin yksityiskohtainen kuin ajattelin, pitänee ruveta harjoittelemaan tuton tekoa vaihe vaiheelta.

5 kommenttia:

  1. Löysin vasta blogisi=) Hyvä ohje oli mun mielestä! Olen itse ihan aloittelija kynsien kanssa, niin tuli taas jotakin uutta! Kiitos=)

    VastaaPoista
  2. tosi nätit kynnet! ihanasti osaat itsellesi tehdä, jotkut kun postailee muille tekemiään oksennuksen näköisiä tekeleitä niin ne ei sytytä :D olet taitava! :)

    VastaaPoista
  3. Viilataanko vanha geeli ihan omaan kynteen asti pois? Jos niin ei ole pakko tehdä ,niin eihän primreriä laiteta kuin omalle kynnelle eli ..? Vai pitääkö aina viilata ihan kaikki pois? Voi ei! T. Minä jolla on vain viiloja :"D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka
      Ei tarvitse viilata kokonaan pois, jos pysyy hyvin kynnessä kiinni, eikä ole ilmaantunut. Primer mielestäni aina vain omalle kynnelle. Joskus viilatessa mun geelit lähtee kaikki pois, koska ovat ilmaantuneet niin paljon, silloin kynnen teko alkaa alusta. :)

      Poista