Onko teillä hetkiä, että ostatte vaan, kun on niin kivan näköisiä :)
Ostin liimattavia kynsiä itselleni... Ilmeisesti lyhyet kynnet alkaa riittämään, sillä olen todellakin alkanut taas katsella geelikynsiä ja ihailen upeita koristeluita. Onko tässä kevään merkki?
En tosiaankaan ajatellut alkaa käyttämään liimattavia kynsiä, mutta kärkilakkaus oli tosi hieno, joten sorruin.
Kun kotiuduin, olisin heti laittanut kynnet paikalleen, mutta kuinka ollakaan se ei ollut helppoa.
Oman kynnen ja muovikynnen väliin pitäisi laittaa sellainen kaksipuoleinen tarra. Tarra ei pysynyt ei sitten millään paikallaan ja koska kynsi on kaareva, jäi reunat kupruilemaan.
Onko muilla kokemuksia näistä?
Kynnet ei maksanut kuin viisi euroa, hommasin ne Tarjoustalosta.
Ei hätää, hain liimaa kaapista ja ajattelin, että sillä ne saa paikalleen. Vastoinkäymiset ei päättyneet tähän, liima oli kuivunut purkkiin. Sekin kokeilu jäi siis kokeilematta.
Kannattaisi varmaankin laittaa liimalla, mutta laitanko geelin päälle, vai mikä olisi järkevää?
Jos joku on käyttänyt vastaavia, niin miten kynnet pysyivät?
Aikaisemman postauksen yhteydessä pyydettiin juttua ihomatoraudan käytöstä, palaan siihen tuota pikaa. Teksti on valmiina, mutta kuvien kanssa vielä vaiheessa, niitä kun ei oikein pysty itse ottamaan.
Oletteko käyneet kosmetologilla? Menettekö kevään aikana?
tiistai 12. helmikuuta 2013
lauantai 19. tammikuuta 2013
Onnellisia kesämorsiamia??
Kynsien teko on kiireissä jäänyt pienelle, ei ole kuvia, koska olen tehnyt vain peruslakkauksia. Toivottavasti aikaa liikenee lähiaikoina enempi kynsen tekoon.
Kovasti olen testaillut erilaisia kosmetiikkatuotteita ja olisi ihanaa kirjoitella niistä.
Olen kokeillut talven aikana myös luonnonkosmetiikkaa ja itse asiassa tuotteet ovat yllättäneet erittäin positiivisesti. Etenkin shampoot ovat olleet positiiven yllätys, koska hiuspohjani kutisee erittäin herkästi.
Tällä hetkellä käytössäni ranskalainen Born to Bio sarjan shampoo kuiville hiuksille.
Tuoksu ihana! mangomainen ja vaahtoaakin hyvin. Shampoo löytyy esim. täältä.
Otsikkoon viitaten, luin äsken lehdestä ihonhoitovinkkejä kesän morsiammille. Iho kirkkaaksi ja kuulaaksi!
Ennen kuin kevät aurinko jättää merkkinsä iholle kannattaa mennä kosmetologille ihonpuhdistukseen.
Kosmetologilta lisävinkkejä ihonhoitoon ja kotihoitotuotteisiin.
Mutta voit kurkata muutama pikku vinkin täältä.
Itse kävin aikanaa n 1kk ennen häitä kosmetologilla ja tein kerran viikossa kuorintoja ja naamioita sen jälkeen kotona.
Käykö lukijat usein kosmetologilla?
Itse olen aika laiska käymään, ehkä kerran vuodessa. Hoidan itse ihoani huolellisesti ja käytän myös komedorautaa eli ihomatorautaa aika usein... Yleensä saunan ja kasvokuorinnan jälkeen, silloin mustapäät lähtee parhaiten.
Putsaako muut raudalla ihoaan?
Suosittelen olemaan tuon raudan kanssa varovainen ja muutenkin huolehtia hygieniasta, ettei tule ihotulehduksia ym. ongelmia.
Palaan pian noihin kosmetiikkatuotteisiin!

torstai 15. marraskuuta 2012
Geelikynsiä ja glitterkokeiluja
Syksyn tullen kynnet ovat taas alkaneet pysyä paremmin, johtuuko siis ilmankosteudesta vai mistä, mutta kesällä tehdyt kynnethän liukui pois - olipa turhauttavaa tehdä kynsiä.
Noin kuukausi sitten tein pitkästä aikaa itselleni geelikynnet, oikeastaa sain valtavan määrän rohkaisua taas yrittää, kun yhdelle ystävälleni tehdyt kynnet pysyi hyvin neljä viikkoa.
Eli ehkä tekniikka on kuitenkin oikea...
Tein omat kynteni perusgeeleillä ja ne tarttui tiukkaan. Tällä kertaa jätin pohjalta pois Primerin, juuri muuta en muuttanut. Toki olen kokeillut matkalla erilaisia geelejä.
Nyt laitoin aivan perusgeeliä, ilman mitään erityisiä termejä.
Kynnet pysyi kaksi viikkoa moitteettoman hyvin ja kolmannen viikon aikana pari kynttä alkoi hieman ilmaantua. Korjasin ne Soak Of Geelillä, koska se on niin helppo laittaa...mutta Soak Of alkoikin ilmaantuu melko nopeasti laiton jälkeen ja tällä hetkellä kahdesta kynnestä on noussut reunat pahasti ja kynsi irtoaa liuskana. Eli Soak Of ei taida olla mun juttu - millaisia kokemuksia muilla on?
Soak Of on ihanan luonnollinen, mutta ehkä pehmeyden/joustavuuden takia irtoaa ja lähtee kokonaisena pois. Toisaalta muutamalla tutullani nämä on pysynyt erittäin hyvin...
Pari värigeeliä oli levinnyt säilytyrasiaansa, olin laittanut pakkiin ne vinoon ja hirveä sotku ja puhdistaminen.
Tarrat laitoin taas, sekä kokeilin glitterigeeliä, mutta siitä en pidä, ehkä olisi pitänyt laittaa se vaan kynnen kärkeen tai sitten kärkivärin rajalle.
Pikkujoulukynnet pitäisi saada - punaista vai hopeaa????
Muoto on mielestäni aika ok, vaikkakin kuvista aina erottuu möykyt :I
maanantai 8. lokakuuta 2012
Kynsilakkaus ja geelikynnet
Kirjoittamani teksti katosi jonnekin, ou nou. Palaan asiaan pian tekstien kera...
Testailua glittereillä ja peruskynsientekoa geeleillä.

torstai 23. elokuuta 2012
Punainen kärki ja valkoinen leima
Tällä kertaa Soak Off geelit käytössä.
En tehnyt itselleni, omat kynnet vielä melko ok, vain pienen pientä ilmaantumista parissa sormessa, eli ei ongelmaa.
Tein kahteen kynteen pidennyksen muotilla, koska olin unohtanut että näillä geeleillä ei kannata tehdä... Mutta tällä kertaa ne onnistui! (joskus muotti jää geeliin tosi tiukasti kiinni)
Kynnen kärjessä on North Beach Purple sävy.
Onko muilla kokemuksia näistä Soak Off värigeeleistä, saatteko peittävän sävyn yhdellä kerroksella, vai levitättekö useita kerroksia. Soak Off geelit suositellaan levitettäväksi samoin kuin kynsilakka, eli parikin kerrosta pystyy hyvinkin laittamaan.
Lopuksi kynsille Soak Off viimeistelylakka.
Olen kyllä miettinyt, että kokeilisinko akryylikynsien tekoa, onko lukijoissa joku joka tekee akryyleja?
Katselin eilen oppivideoita niiden tekemisestä - onko mielestänne vaikeaa? ja mistä löytäisin parhaat ohjeet?

torstai 16. elokuuta 2012
Turkoosia kimallusta kynnelle
Kun vauhtiin pääsee niin kynsien teko taas luistaa :)
Muutama kynsi lähti liukuen pois aiemmista kynsistä. Alkaa tuntumaan siltä ettei vika ollutkaan uunin lampuissa...
Vaikea sanoa, kun en käyttänyt samoja aineitakaan kuin yleensä.
Lienee tekniikka vika tai sitten yhdessä kommentissa mainitun preppi aineen puuttuminen...
Näin teen omat kynteni:
Kynsien alustus:
Desinfiointi
Kynsinauhat sivuun
kevyt viilaus
Nail Scrub aineella kynsipölyt pois - korvaako Nail Prepin?
Primer
Outoahan tässä on se että puoli vuotta ja sitä ennen aika, kaikki geelikynnet pysyi tosi hyvin....
Nyt laitoin taas Soak Off geelit, niistä olen tykännyt ja ne on helppo levittää itselle.
Laitoin koko kynnen kirkkaalla geelillä.
Kärjen tein BeautyQ lakalla, jonka päälle laitoin glitterilakkaa (tavallista) ja tavallisen pikakuivattajan.
Näin pääsen hieman muuttamaan koristelua (jos kynnet vaan pysyy...)
Näillä mennään nyt :) (tarkka silmäinen huomaa että nimettömässä loistaa muutakin kuin glitteriä, tarra siellä alla, en ollut tyytyväinen, muttei voinut enää poistaakaan...)

perjantai 10. elokuuta 2012
Geelikynsiä uunista ulos!
Pääsinpä taas pitkästä aikaa ystävällekin kokeilemaan geelikynsiä.
Muotit laitettiin ainakin viiteen sormeen jatkoksi, ja Universalin uudella geelillä onnistui hyvin!
Geelistä sanotaan:
• Uuden sukupolven polymeerirakenne tekee tästä geelistä ainutlaatuisen kestävän
• Täysin hapoton koostumus
• Erittäin kirkas ja väritön
• Erinomainen hileiden ja glittereiden kanssa
• Miellyttävä tuoksu
Perus ranskiksella mentiin, harjoitellaan nyt taas perusasioita ensin..
Muodon rajalle tein pienellä viuhkan muotoisella siveltimellä.
- vaatii kyllä vielä harjoitusta
- olen yrittänyt myös dotting toolilla
Millä te muut teette?
Jännityksellä odotan kuinka uusi geeli toimii näissä kynissä, sillä aiemmin on saanut olla iloinen jos kaikki kynnet on paikoillaan kahta päivää kauemmin.
Primer alla, sekin uusi Universal Nails Dehydrator hapoton primer.
Kuorinta kädelle Cuccio Naturale Mango käsikuorinnalla ja kynsinauhat saman sarja Tuscan sitrus öljyllä.
Kynsi ja käsituotteet täältä
Muottien jälkeen möykkyset ja epätasaidet pituudet. Kuitenkin tasainen pinta, en joutunut juurikaan tasoittamaan viilaamalla vai buffaus.
Uusi geeli, pysyvyys ratkaisee oliko hyvä, mutta erittäin mukava käyttää.
Onko joku muu jo kokeillut uutuus geeliä?
Millaisia kokemuksia?
Tykkäättekö käyttää muotteja?

tiistai 7. elokuuta 2012
Uudet kynnet...
...melkein samat kuin yhdet jo aiemmin!
Lamput on vaihdettu uuniin, saa nähdä auttoiko :)
Kokeilin kyllä samalla uutta geeliäkin, Universal Nails Rasberry 1-vaiheen geeli.
Tein muutamaan kynteen pituutta lisää muottien avustuksella, se ei aina meinaa itselle onnistua, mutta nyt ei voi moittia geeliä. (Soak off liian pehmeää)
Hyvät tuli ja sopivasti pituutta.
Perusgeelaus ja kärjet UV lakkauksella metallinhohto valkoinen. Toiseen käteen tein hieman väärin ja toiseen käteen vasta alkoi sujua. Tarrat päälle niin kukaan ei huomaa mitään :)
Toisen käden kynnet jäi hieman muhkuraisiksi, viilaukset olisi pitänyt tehdä reilummalla kädellä.
Mutta tästä se taas alkaa - toivottavasti. Kerronpa sitten lähiaikoina auttoiko UV lamppujen vaihto, vai jatkuuko ongelmat edelleen...
Mitäs tykkäätte?

Kynsinauhojen hoitoon avasin uuden pullon Cuccio Naturale öljyn, ihana sitrus :)
En ole kesän aikana öljyä käyttänyt, kun ei ole ollut kynsiä.
Käyttääkö muut öljyä, tuntuuko että kynsinauhat sitä tarvitsee? Itse olen koukussa niihin...
torstai 2. elokuuta 2012
Lamput on hankittu!
Sain eilen tehtyä tilauksen lampuista, eli jos tuuri käy pääsen jo viikonloppuna näpräämään uudet kynnet, aivan mahtavaa, kyllä on jo odotettukin :)
Taidanpa aloittaa ranskalaisilla, ja keksiä jotain kivaa koristusta niihin!!!
Tekisi mieli tehdä tosi pitkät, kun on niin ollut ikävä :)
Pian siis kuvia uusista kynsistä, ai niin, ja tilasin uusia geelejä, niissä on tuoksut, oli niin edullinen setti, että oli pakko. Niistä lisää, kun ole kokeillut :)

keskiviikko 1. elokuuta 2012
Tauko geelikynsien pitämisessä
Tuli mieleen, kun vastailin äsken yhteen kommenttiin...
Oletteko pitäneet geelikynsien teossa taukoa?
Ja jos olette mistä syystä?
Onko kyntesi menneet heikkoon kuntoon geelien alla?
Kauan pidit geelejä yhtäjaksoisesti?
Ja miten hoidit omia kynsiäsi tauon aikana?
Omat kynteni olivat heikommat kuin ennen, kun jätin geelit pois. Ei mielestäni kuitenkaan erityisen pahat. Ohuet kuitenkin ja eivät kestäneet pituutta juurikaan. Olen käyttänyt suojana ihan vaan kynsilakkaa useamman kerroksen, mutta estääkö sekin oman kynnen vahvistumisen?
Itselläni oli geelikynnet yhtäjaksoisesti n. 2 vuotta.
Olisi hienoa, jos tähän saisi kommetteja kokemuksista - levittäkääpä sanaa...

maanantai 30. heinäkuuta 2012
Kesä ilman geelikynsiä
Enpä olisi uskonut että tästä tulee kesä ilman geelikynsiä!
Jostain syystä en ole saanut aikaiseksi hankkia uusia lamppuja uuniini, ja sen takia en ole voinut tehdä geelejä.
Nyt olen totutellut kynsiini, jotka kieltämättä ovat olleet aika heikossa kunnossa geelien jäljiltä. Mutta olen pitänyt niissä vähintään kolmea kerrosta lakkaa suojana ja ollaan pärjätty :)
Ehkä geelittömyys on tehnyt hyvää kynsilleni ja ovat taas vahvistuneet.
Pituuttakin niihin on tullut, joten seuraavat geelit onnistunee pelkkänä kuorena.
Nyt suunnittelen lamppujen hankkimista ja samalla hankin uudet geelit. Olen epäilevä kaikki ns. vanhoja tuotteitani kohtaan, koska viimeiset geelit eivät ole pysyneet.
Alla kuva yksistä suosikki kynsistäni, kun vanhoja kuvia katselee, tekee mieli heti saada uudet geelit!!
Nämä kynnet eivät ole itse tekemäni, vaan ne on tehnyt ammattilainen. HMK Nail Art Hyvinkäällä.

torstai 28. kesäkuuta 2012
Uusi uuni hankintaan....
Sain aiempaan tekstiini kommettina vinkin, että UV uunini lamput saattaa olla vaihdon tarpeessa, enpä ollut tullut ajatelleeksi, kiitos Pauliina.
Eli nyt en tee geelejä uusiksi ennenkuin on uudet lamput hommattu. Mutta jotenkin tuntuu turhalta hommata pelkät tylsät lamput, joten keksin ensin jotain muuta "tarpeellista" hankittavaa ja hommaan lamput samalla... :)
Nyt on sitten tavalliset kynsilakat taas kynsissä, lilat Mavalat ja välissä tietty Sally Hansenin Insta Dri tuote - pikakuivattaja...
Hyvin kuivu, mutta itse Mavala ei pidä kyllä kärkiä siistinä edes kahta päivää...
Tarkoitus oli tehdä perään leimat, mutta en saanut heti akaiseksi, ja nyt kulumien takia taidan tehdä koko kynnet uusiksi. Kuvia ei nyt ole näistä tylsistä kynsistä ollenkaan.
Mistä te kynsienlakkaaja taiturit saatte ajan ja motivaation tehdä omia kynsiänne koko ajan? Seuraan useita blogeja, ja harva se päivä ilmestyy uudet toinen toistaa hienommat kynnet :)
Ihanaa kun on ihmisiä jotka jaksaa tehdä, niistä on iloa niin monelle :)
Paistaisi nyt aurinko ja tulisi helteet :)

tiistai 19. kesäkuuta 2012
Epätoivoa geelikynsien kanssa :(
Reilun viikon kestivät ja kaksi kynttä lohkesi ja sen jälkeen alkoivat irtoamaan.
Eilen poistin lakat ja suurin osa kynsistä oli täysin ilmaantunut ja pahasti.
Nyt menee jotain pahasti pieleen, voiko geelit olla vanhoja, kun ovat olleet auki jo pitkään...
Reilu puoli vuotta sitten mulla ei ollut ikinä tällaista ongelmaa minkään geelin kanssa ja nyt ne ei kestä enää ollenkaan - onko muilla käynt vastaavaa?
Turhauttavaa tehdä geelit, aikaa tekemiseen menee kuitenkin 2 tuntia vähintään ja sitten viikon jälkeen lähtee irti...
Osallistukaapa CosMeryan arvontaan!

tiistai 12. kesäkuuta 2012
Passion For Nails blogissa Arvonta!
Käykääpä kurkkaamassa! PFN blogi on niin hyvä - kaikki kynsistä kiinnostuneet, kannattaa lukea!!
Arvonta täällä - KLIK!
Arvonta täällä - KLIK!
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Juhuu pitkästä aikaa taas geelikynnet!!
En enää kestänyt lyhyitä ja lohkeilevia kynsiäni vaan tein geelikynnet. Käytin itse asiassa ensimmäisten joukossa hankittua Helppo geeliä (Universal Nails) - tämä siksi että viimeisimmät geelikokeiluni meinivät syystä tai toisesta metsään, niin aloitetaanpa sitten alusta :)
Tällä kertaa tein kirkkaat geelit, ja lakkauksen tavallisella kynsilakalla - olen niin ihastunut nyt tuohon Sally Hansenin pikakuivattajaan, joka toimii oikeasti tosi hyvin.
Valitsin kynsilakaksi Flormarin Neon N012 (ja muuten nyt kun googletin tuotetta, törmäsin suomenkielisiin sivuihin ja siellä lukee että kohta Anttilassa ja Seppälässäkin saatavilla. Seppälässä olen jo nähnytkin, mutta taisivat olla kalliimpia kuin Tarjoustalossa...
Flormar.fi
Flormarin laadusta en tiedä, mutta on mielestäni kiva värivalikoima, edullinen sekä levittyy hyvin.
Mutta..jouduin kyllä laittamaan neljä kerrosta, jotta peittävyys oli tässä värissä riittävä, eli edullisuus hieman kärsii, mutta toisaalta kyllästyn väreihin nopeasti...Kesälakka jää pois syksyn tullen ja sama lakka ei tule enää käyttöön seuraavan kesänä. Syksyllä siis kirppis...??
Kynsilakan valitsin geelin sijasta ihan siksi että pääsen vaihtamaan sävyä nopeammin ja kokeilemaan uusia juttuja :)
Tässä tulos, neon lakka ja valkoiset leimat ja kaiken päällä ja välissä tietenkin Sally Hansen Insta Dri :)
Yksi kerros lakkaa ja näyttää tältä. Hyvn näkyy "jatkot" lakan alta - tein muoteilla
Väri on aivan toinen, tässä jo neljä kerrosta lakkaa.
Ja valmista.
Sitten yli-innokkaana yritin vielä tehdä jotain spesiaalia nimettömiin ja peukkuhin, leimat hopealla ja mustalla, ei onnistunut, hopea edes näy... Mutta tulipahan kokeiltua, viikon sisällä uudet lakkaukset...

perjantai 8. kesäkuuta 2012
Luonnonkosmetiikka blogeja..
Olen löytänyt muutamia hyviä blogeja jotka testailee luonnonkosmetiikkaa.
Luetteko te jotain blogia jossa on käyttökokemuksia luonnonkosmetiikasta - vinkkaapa
niin pääsen tutustumaan :)
Tässä yksi omista suosikeistani:
Kemikaalicoctail
Onko jo entuudestaan tuttu?

Luetuin tekstini juuri nyt!
Aika odotetusti tämän hetken luetuin tekstini on HÄÄKAMPAUKSIA KESÄN MORSIAMMILLE.
Teksti löytyy täältä: Kampaukset
Upeita kampauksia ja ideoita - hienoa jos jollekin vaikka löytyy ideoita omaan kampaukseen :)
Alun perin aloitin tosi voimakkaasti kirjoittamaan kynsistä vaikka alkuperäinen ajatus oli kirjoittaa kaikesta kauneuteen liittyvästä. Rakastan kosmetiikkaa :)
Testailen tällä hetkellä runsaasti CosMeryan luonnonkosmetiikkaa ja se maailma alkaa aukeamaan aivan uutena, luultavasti kirjoitan jossain vaiheessa käyttökokemuksiani kokeilemistani tuotteista.
Onko lukijoissani aktiivista luonnonkosmetiikan ystävää?
Tai oletko ajatellut kokeilla luonnonkosmetiikkaa?

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Lakkaus ja leimat
Lakkasin kaverin kynnet viikonloppuna. Pelkkä lakkaus, ei geelauksia siis. Uusi juttu minulle, lasten kynsiä lukuunottamatta en ole muitten kynsiä paljoakaan lakannut. Hauskaa oli ja kynsistäkin tuli aika kivat!
Pohjalle laitoin Sally Hansenin aluslakkaa, kolme kerrosta Flormalin Supershine Miracle lakka väri UO6.
Kaksi kerrosta olisi värin puolesta jo riittänyt, mutta halusin kynteen muhkeutta ja paksuutta (saa nähdä miten lakka irtoaa...)
Kaunis väri tuli.
Tässä välissä laitoin kynnelle Sally Hansenin Insta Dri Anti-Chip Top Coat
(lupaa kestoa 10 päivää sekä kuivuu 30 sekunnissa) Lakkaus kuivui nopeasti, ainakin pintakuivaksi.
Päälle tein leimat valkoisella leimasinlakalla.
Ja leimojen päälle laitettiin uusi kerros tuota Sally Hansenin Anti Chip Top Coatia, hieno kiilto tuli!
Kynsinauhoja hoidettiin Cuccio Naturale kynsinauhaöljyä, joka hoiti todella hyvin kuivat, "repsottavat" kynsinauhat. Tämän sarjan öljyt ovat lemppareitani, ja tuoksutkin ovat hyviä.
Tässä tulos:
Mitäs tykkäätte?
Itse olen himan kade, lakkaus lemppariväriä ja kaverin omat kynnet oli sen verran pitkät että näyttää hienolta. Saa nähdä kuinka hyvin lakkaus kestää :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)