keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Uudet kynnet mielessä

Vuosi vaihtui - kynnet pysyi :)

Vaikka tein edelliset kynnet melko pikana, enkä juurikaan käyttänyt ajatusta millaiset teen, niin melko hyvin on pysyneet. Huolto pitäisi tehdä lähipäivinä, ja mielessä on tehdä jotain värikästä - saa nähdä tuleeko kuitenkin taas valkoiset.

Viime kertaisessa huollossa, en tehnyt huollista viilaamista alle, vaan annoin jäädä pohjille vanhaa geeliä. Olisi kannattanut olla huolellinen, sillä heti ekojen päivien aikana pikkusormen kynestä lohkesi palanen, koska reuna oli jäänyt melko korkeaksi.
Kynsi on kuitenkin lohkemaisenkin jälkeen pysynyt paikallaan. Öljyäminen tuntuu tasoittavan reunankin suht huomaamattomaksi.

Olisi kiva vaihtaa tuotetta ja kokeilla jotain uutta geeliä, mutta en ole nyt tilannut mitään uutta, joten seuraavat kynnet menee vanhoilla aineilla.
Suosituksia kokeiluun? 
Itselläni kyllä on melkein kaikki kynnet pysyneet tosi hyvin, ei ole tarvinnut sen takia vaihtaa aineita.

Kynsistä löytyy netistä todella paljon kuvia, joko niitä on tullut parin vuoden sisällä ihan hirveesti lisää tai sitten osaan niitä nyt paremmin etsiä. Kiitos muutenkin monelle kynsi blogien pitäjille!
Sivuiltani löydät joitain blogeja joita seuraan aktiivisemmin.

Jos sinulla on kynsiblogi, luonnonkynsi tai rakennekynsistä niin laita se tänne, tai tiedätkö muuten hyvän sivuston, jota kannattaisi seurata - laita vinkkejä!

Mukavaa alkanutta vuotta 2012!!


(kuvassa yhdet aikaisemmat kynteni, Konad leima ja glitterlakka siveltimellä)

2 kommenttia:

  1. Moikka, Löysin blogisi Passion for Nails blogin kommenteista. Ompa kiva kun joku pitää geelikynsistä blogis.. tai ainakin tuntuu, että suurinosa kynsiblogeista on enimmäkseen kynsilakkauksia. Aloin lukiaksi, odotan innolla seuraavia postauksiasi :)

    VastaaPoista
  2. Hei Tokage - kiitos kommentista. Toivottavasti jutuista on iloa sekä hyötyä!

    VastaaPoista